tiistai 4. joulukuuta 2012

Tikit pois 4.12.2012

Tänään oli tikkien, siis niittien tai hakasten (kuinka vaan?) poisto. Pelättiin vähän alinta haavaa, joka rupesi sunnuntaina näyttämään aika ikävältä. Pientä punoitusta ja kaksi hakasta oli jo lähtenyt liikkeelle ja erittämään jonkin verran. Pidettiin hyvää huolta haavasta desinfioiden tähän aamuun saakka ja onneksi meidät vastaanotti lastenklinikalla oikea enkeli. Ihana hoitaja K8 osastolta, joka ymmärsi Miksun pelkoa ja antoi aikaa koko operaatiolle juuri niin paljon kuin oli tarvetta. Mahtavaa!
Lääkärikin kävi vilkaisemassa haavat ja päästiin ilman sen kummempia kommervenkkejä jatkamaan matkaa hakasten poiston jälkeen. Miksu osoitti jälleen uskomatonta reippautta kipupelosta huolimatta. Nyt seuraillaan ja toivotaan todella, ettei enää tule mitään ylimääräistä.
Kummallisesti kyllä tietyt asiat aina palaavat uudestaan mieleen. Tänäänkin pohdittiin sitä kuinka monia monia kertoja olemme olleet haavapolilla haavojen kanssa irroittamassa sidoksia, kokeilemassa erilaisia hoitokeinoja ja käymässä läpi toinen toistaan ikävämpiä keinoja, joista mikään ei silloin tuntunut tehoavan. Se tuntui silloin loputtomalta painajaiselta ja kuinka paljon siihen liittyi todellista kipua ja pelkoa. Ja sitten kun kaiken jälkeen ihon ottokohtien paraneminen lopulta onnistui, niin äkkiä ne ikävät asiat taas pyyhkiytyivät jonnekin kaukaisuuteen. Nyt tämmöisissä sinänsä melko pienissä asioissa tulee taas melko elävästi mieleen pitkät viikot sairaalassa ja koko onnettomuuden jälkeinen aika, jolloin sairaalassa ravattiin vielä todella tiuhaan. Nyt kaikki kehoon laitetut levyt, naulat, hakaset ym. on poistettu. Tulevaisuudessa ei ole tietoa välttämättömistä leikkauksista, paitsi vasta sitten, jos tynkää tarvitsee korjailla, mutta sen aika ei ole vielä ja voi olla ettei pitkään aikaan tulekaan. Näin ainakin toivomme, superhartaasti. Tsempataan pakkaset ja pimeä aika. Iloa ja kivaa joulukuuta kaikille!


5 kommenttia:

  1. Moi! Luin tän blogin heti läpi, kun näin sen dokumentin, mutten voinu kommentoida koska mulla ei ollu sillon vielä tätä tunnusta tai google-tiliä. Mut Mikaela on tosi reipas tyttö, siitä vois monet ottaa mallia. Jos mulle ois käyny niinkun Miksulle niin en ois varmaan pystyny ottaan asiaa noin hyvin. Ihailtava asenne Miksulla. Kaikkee hyvää teidän koko perheelle!

    Toivoo: Vanilja98

    VastaaPoista
  2. Nii ja vielä unohdin et voisko Miksu taas joku päivä kirjottaa ite tänne blogiin? Ois kiva saada kuulla juttua Miksun näkökulmasta.

    T: Vanilja98

    VastaaPoista
  3. Pyydetään kirjoittamaan. Vaikka joku jouluinen tarinatuokio :)

    VastaaPoista