sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

13.3. kuulumisia

Pitkä viikonloppu on sujunut oikeastaan melko samoissa kuvioissa kuin tässä viime viikko muutenkin. Pyörätuolissa liikkumista ollaan treenattu useitakin kertoja päivässä. Välillä pitempiä aikoja ja toisinaan vain pieniä hetkiä. Kaikki Miksun jaksamisen mukaan. Perjantaina tehtiin jalan siteiden vaihto. Haava on siisti, mutta Miksun omasta mielestä se on vielä "kauhean näköinen". Paranemista tapahtuu kuitenkin joka päivä ja seuraavan kerran siteiden vaihto tehdään maanantaina.

Miksun viuluopekin kävi torstaina ja vaikka soittaminen olikin vähän hankalaa, niin sekin saatiin käyntiin kivasti.

Tänään käväistiin viitisen minuuttia ulkona moikkaamassa Peppi-koiraa ja mummua. Miksu syötti Pepille muutamia herkkupaloja ja päivällä tulikin sitten kavereita vierailulle. Saimme asentaa oman pelikonsolin sairaalan telkkariin ja parhaillaan onkin käynnissä lumilautapelin pelaaminen pitkän tauon jälkeen. Miksun mieliala vaihtelee todella paljon kipujen mukaan ja usein sairaalapäivät ovat vielä todella rankkoja.

3 kommenttia:

  1. Tässähän mennään koko ajan vaa parempaan päin. Tsemppiä, ihan vähän vielä!

    VastaaPoista
  2. Jostain syystä tuli mieleen kaikista maailman suurten ajattelijoiden ajatuksista Buzz Lightyear: "Kohti ääretöntä ja sen yli!"
    Jokke Sari Roosa Oliver ja Pepille terveisiä Artulta

    VastaaPoista
  3. Hyvin menee! Mä tuun taas moikkaan ku saan/ehin! :)

    VastaaPoista