torstai 17. maaliskuuta 2011

17.3. suunnitelmat

Jee! Toissa päivänä saatiin aikataulu kotiutumiselle. Näillä näkymin Miksu pääsee sairaalasta ensi tiistaina 22.3., mutta se saattaa vielä siirtyä. Tosi kivaa kuitenkin, että on taas suunnitelmia.

Sunnuntain synttärikemutkin ovat edelleen kalenterissa. Eilen käytiin Forumissa lahjaostoksilla. Oli muuten eka kertaa yli viiteen viikkoon sairaalan ulkopuolella. Muuten meni ihan hyvin, mutta reissun loppupuolella iski pahoinvointi. Mikä lie mahapöpö tai vastaava. Illalla onneksi olo alkoi parantua ja yö meni ihan suhteellisen hyvin.

Tänään jouduttiin tekemään vielä yksi (pienehkö) leikkaus, kun jalkaan tarvittiin pieni ihonsiirre. Aamu ja päivä olivat pitkiä, koska nukutuksen takia piti olla syömättä ja juomatta. Toimenpide alkoi vasta klo 14 maissa, joten tämän päivän vierailijat jouduttiin siirtämään toiselle päivälle.

Muuten paraneminen etenee ihan hyvin. Lihaskuntoutuskin on jo ihan hyvässä vauhdissa. Jumpata pitää, vaikka sattuisikin. Ruokahalu saisi olla kyllä kovempi, mutta eiköhän sekin sieltä kohta kohene. Paranemiseen tarvitaan rakennusaineita ja syöminen ja juominen ovat todella tärkeässä roolissa.

Miksu varmaan itse kirjoittaa sitten seuraavaksi tässälähipäivinä.

8 kommenttia:

  1. Voi JEEE! Mahtavaa, upeeta, ihanaa!!! Peukut pystyssä kotiin pääsylle! Ronja innostuu aamulla kun kuulee... :) Terkkuja Miksu ja vanhemmat, olette olleet urheita!
    T. Minna ja Ronja & co.

    VastaaPoista
  2. I.H.A.N.A.A. Ens tiistaina jo! Huhhuh. Kotas sitte syödä, että edistyy paremmin! Se on kuitenki sun omaks parhaaks. Lauantaina nähään,
    Annari

    VastaaPoista
  3. Ihanaa. Siis toi on kyllä tosi iso edistys et olet päässy Foorumiin ja sit viel pääset synttäreille. Ihanaa siis jo ens tiistaina,siis JO! Kannattaa syödä,juoda ja jumpata paljon niin paranet pian.
    I Love you and I Miss you too!
    Haleja,Linn

    VastaaPoista
  4. Jei! Mursumiksukainen paranee nopiasti!

    VastaaPoista
  5. Terveisia myos taalta Lontoosta koko Leppasen klaanilta.
    Ville, Maija, Anna, Ella ja Ida

    VastaaPoista
  6. Inka kirjoittaa: Moi Miksu! Ei olla nähty pitkään aikaan ja en tiedä muistatko minua mutta minä muistan sinut hyvin :) Kun olen lukenut blogia olen nähnyt kuinka olet edistynyt koko ajan :) <3 Olet todella reipas ja iloinen tyttö joka osaa ajatella asiat positiivisesti ja se on hyvä asia ! :) Olisi kiva nähdä sinut pitkästä aikaa joku päivä. Onneksi näillä näkymin pääset pian kotiin <3 T : Inka Mäkinen

    VastaaPoista
  7. Hyvä et pääset kotiin jo tiistaina:DPian sitten taas nähdään:)Paranehan pian
    t: Jenny

    VastaaPoista
  8. Hei Miksu & Co
    Hienoja uutisia. Kotiutuminen aimo askelin jouduttaa kuntoutumista. Tiedän. Voimia kaikkeen! t. Tintti

    VastaaPoista