perjantai 4. maaliskuuta 2011

4.3. kaikki tipat on saatu veks

Muutama päivä on jäänyt kirjoittamatta, pahoittelut. Tänään Miksu pääsi omaan huoneeseen, ja kaikki letkut on poissa. Todella vapauttava juttu ja yksi välietappi taas saavutettuna.

Eilen tavattiin aamulla myös proteesimestari, joka näytti videoita ihmisistä joilla on proteesi. Miksu oli eritttäin hyvällä tuulella ja kaikki ajatukset olivat tulevaisuudessa. Miksu pääsi eilen myös ekaa kertaa pyörätuoliin, joten liikkuminen alkaa käynnistyä hiljalleen. Tänään Miksu siirtyi pyörätuoliin lähes kokonaan ilman apua, joka varmasti myös lisää hyvää fiilistä.

Tämä päivä on ollut muuten vähän kurja, kun kipuja on ollut monin paikoin. Päivää piristi kuitenkin todella  paljon, kun Jenny ja Helene tulivat käymään. Nyt Miksua siis voi tulla katsomaan, mutta kannattaa varmaan ensin sopia esim. Minnan välityksellä, ettei vahingossa kävisi niin, että on liikaa porukkaa samaan aikaan. Vierailuaika on klo 12-19.

Sairaalan koulukin alkoi tänään lyhyellä tilannekartoituksella ja maanantaina on jo sitten ihan opiskeluakin.
Eli koko ajan mennään eteenpäin.

6 kommenttia:

  1. Me tullaan kattomaan sua pian<3 T.Kreeta

    VastaaPoista
  2. Miksu kulta! Me tullaan kattoo sua maanataina! <3 Niiku sovittiin!

    VastaaPoista
  3. Miksu! Taisit sittekki syädä sun soppas...

    VastaaPoista
  4. Upeaa luettavaa nämä viimeisimmät kuulumiset, kun edistystä tapahtuu!
    Miksulle kaikkia kauniita ajatuksia, ja muulle perheelle myös. :)
    terveisin,
    Mushka

    VastaaPoista
  5. Ihanaa kuultavaa! Mikaela toipuu kilpaa auringon kanssa :) Toivottavasti myös viikonloppu on ollut positiivinen, paljon tsemppiä jos koulua on aloiteltu tänään!

    VastaaPoista
  6. Kiva, kun piristyit meidän vierailusta, oli mullakin mukavaa:D

    VastaaPoista