maanantai 21. helmikuuta 2011

21.2 kuulumiset

Mentiin aamulla Miksun luo heti kahdeksalta. Yö oli mennyt suht ok, mutta aamulla Miksun olo oli taas vähän tuskaista ja levotonta ja sitä lisäsi erityisesti se, ettei ollut lupaa juoda mitään ennen päivän toimenpidettä. Klo11 paikkeilla oltiin sitten aloiteltu jalan kiinni ompelua ja reisiluun asennon korjausta. Kävimme Matildan kanssa tapaamassa sairaalan henkilökuntaa, joka hoitaa koko perhettämme Mikaelan lisäksi. Tapaamisen jälkeen soitettiin Miksun tilannetta, mutta leikkaus jatkui edelleen. Kolmeen saakka Miksu oli salissa ja sieltä takaisin teholle heräilemään. Jäimme odottelemaan lääkäreiden soittoa ja illansuussa puhelimessa näkyi soittajana Teho-osasto. Sydän pamppaillen vastasin puhelimeen ja sieltä kuului: "Moi äiti täällon Miksu". Tuli aivan järjettömän ilahtunut olo, kun kuuli Miksun reippaan äänen pyytävän Mango Smoothieta sairaalaan.

Menimme iltavierailulle ja Miksu oli hereillä koko ajan. Kipuja oli vähän jalassa ja vatsassa. Hyvää asentoa oli vaikeaa löytää. Oli kova jano ja pikkuisen kuumettakin siihen päälle, mutta koitettiin vähän vaihdella asentoa ja helpottaa Miksun tuskaista olotilaa kaikin mahdollisin tavoin. Oikeasta jalasta oli otettu ihoa avuksi vasempaan jalkaan ja sekin saattoi aiheuttaa levotonta venkoilua asennon kanssa. Toivotaan nyt pikaista helpotusta kipuihin ja särkyyn, jotta samalla voitaisiin kuitenkin vähentää kaikkia lääkkeitä, joiden sivuvaikutuksena tulee pahaa oloa ja vatsavaivoja. Kaikki tämä kuuluu asiaan näin isojen toimenpiteiden jälkeen.

Huomenna on edelleen hyvin todennäköistä, että Miksu siirtyy osastolle ja pääsee sen jälkeen vastaanottamaan vieraita ja käyttämään konetta ja omaa kännykkää. Kävimme tänään myös pienellä tutustumiskäynnillä osastolla ja oli mukava nähdä paikka, jossa Miksu aloittaa sitten kuntoutumisen oikein kunnolla.

Vaikka tänään onkin ollut vähän tuskainen päivä, niin silti täytyy muistaa, että tämä on vain vähän ikävämpi vaihe paranemisessa ja huominen päivä voi taas tuoda niitä hyviä hetkiä Mikaelan toipumiseen. Laitamme sitten tietoa, koska Miksua on mahdollista päästä moikkaamaan. Moni on jo kysellyt sopivaa päivää ja hetkeä, mutta ihan tarkkaan emme vielä tiedä niistä itsekään. Varmimmin vasta sitten, kun ollaan siirrytty osastolle ja saatu asiat siellä järjestykseen.

3 kommenttia:

  1. Kuulimme vasta.
    Voimia teille koko perheeltämme.
    Toivottavasti nähdään taas pian!

    VastaaPoista
  2. Upea juttu, että kaikki on mennyt näin hienosti!

    Päivittäin monta, monta kertaa urhea ja sisukas Mikaela on mielessäni. Ja myös teidän muu perhe. Lähetän teille kaikille joka kerta parhaimpia mahdollisia ajatuksia!
    terveisin, Mushka Koivuniemi

    VastaaPoista
  3. ihan sika upee juttu ,että kuuluu hyvää .katsoin sen ratikkaa vahvempi tyttö siitä 45 minuuttia.ja silloin olin ,että onneksi olet viellä hengissä ja sinä oot tosi hieno ja sulla on tosi siistii kuvii ,että terkut terveisin:Taika Marttila:)

    VastaaPoista