maanantai 28. helmikuuta 2011

28.2. kuulumisia

Eilinen meni Miksulla lepäillessä. Perjantain leikkaus vei mehut ja koko viikonlopun yöunirytmikin vähän häiriintyi. Oikeastaan koko viikonlopun ajan oli melko kovia kipuja ja asiaan kuuluvaa kuumeilua. Onneksi viime yönä Miksu on saanut nukuttua jo pitkiä unipätkiä. Se tekee hyvää, koska paraneminen pitäisi saada kunnolla käyntiin.
Tämäkin päivä oli hoitajien mukaan varattu oikeastaan vain lepuuttelulle ja voimien keräilylle. Ruokahalu pitäisi saada heräämään, jotta tiputuksia saadaan pois. Kaikki asiat riippuvat toisista. Kun vahvat kipulääkkeet saadaan pois, paranee ruokahalu ja kun syöminen alkaa sujua normaalisti, niin ravintotiputuksetkin saadaan veks. Sitten kun kaikki letkut on pois, pääsee Miksu normihuoneeseen. Mutta nyt mennään ihan Miksun itsensä jaksamisen ehdoilla. Asennon vaihtaminen tekee kipeää, mutta sekin on välttämätöntä. Jonkin verran Miksu jaksaa katsoa telkkaria tai kuunnella kun luetaan kirjaa. Tietokoneella jaksaa olla hetkittäin, mutta kirjoittaminenkin on väsyttävää ja vähän hankalaakin. Mutta kaikkeen on luvassa helpotusta, kunhan paraneminen edistyy. Lähdemme vielä tänään iltakäynnille Miksun luo.

3 kommenttia:

  1. Ei niin positiivista ku viimeeks, mut aina on kiva kuitenki jotain kuulla :D Koita jaksaa, kyllä mä vielä sinne joskus ehin ♥

    VastaaPoista
  2. Aivan, ei niin positiivista mutta Miksu jatksaa erityisen hyvin. Mä olen tulossa heti kun pääsen! <3

    VastaaPoista