keskiviikko 23. helmikuuta 2011

23.2. kuulumisia

Ensimmäinen yö osastolla oli mennyt ihan mukavasti, vaikka unta olikin tullut lähinnä pätkissä. Miksu oli kuitenkin pystynyt nukkumaan ja oli aamupäivällä ihan rauhaisalla mielellä. Vähän tietysti kipujen yhteydessä harmitti kaikenlainen sairaalaelämä: lääkkeitä, näytteitä ja kaikenlaisia ikäviä juttuja, mutta yritimme kuitenkin kannustaa Miksua ja kertoa kuinka tärkeää on paranemisen kannalta, että jaksaa itsekin yrittää. Asentojen vaihtaminen on välttämättömyys, joka aiheuttaa kuitenkin kipua. Mikaela on urheasti kestänyt asentojen vaihdokset ja ihaillen olemme katselleet ammattitaitoisten hoitajien otteita. Ylimääräinen murheenkryyni tuli illansuussa, kun "vamppyyritäti", elikkäs laboratoriohoitaja tuli nippaisemaan sormenpäästä verinäytteet. Mutta hyvinhän siinäkin sitten kävi, vaikka harmitus oli melkoinen jo etukäteen. Vamppyyritäti oli kuitenkin kiltti ja ystävällinen ja Miksu jäi ihan hyvillä mielin suunnittelemaan elokuvan katselua. Pikkiriikkinen annos ruokaakin saatiin masuun. Toivotaan, että ruokahalu kasvaa pikkuhiljaa.

Tapasimme tänään myös toisen ortopedin, jonka mukaan ydinnaulan laitto reisiluuhun voidaan tehdä jo perjantaina. Operaation jälkeen Miksu pääsee eroon jalan "häkkyrästä" (eksterni fiksaattori) ja koko paraneminen nopeutuu ja kivut vähenevät. Samoin infektioriski. Meidän mielestämme suunnitelma on erittäin hyvä. Huomenna aamupäivällä on ohjelmassa muutamien hakasten poistoa, ja jalan puhdistusta ja vasemman jalan tilannetta katsotaan muutenkin ihan leikkaussalissa, jossa nämä jutut on turvallisinta tehdä.

Mikaelan ikävä ystäviä kohtaan on kova. Kira, joka oli mukana kun onnettomuus sattui, sai tänään erityisluvan lyhyeen vierailuhetkeen Miksun luona. Varmasti oli todella tärkeää molemmille tytöille tavata toisensa ja Mikaelan mieli parani Kiran visiitistä paljon. Meidän puolestamme muutkin ystävät saisivat tulla moikkaamaan jo nyt, mutta joudumme kunnioittamaan valvontahuoneen sääntöjä. Näillä näkymin Miksu pääsee omaan huoneeseen viikonlopun jälkeen. Olemme pahoillamme omasta puolestamme, että aikataulu vähän venyy eilisestä suunnitelmasta, mutta ydinnaulan laitto on todella hyvä ja tärkeä operaatio ja vaatii parin päivän toipumisen valvontahuoneessa.

Mikaelalla on sairaalassa oma kännykkä, joka täytyy pitää vielä äänettömällä, mutta tietokoneen ja puhelimen avulla Miksulle voi laittaa viestejä ja piritystä. Hän lukee ja vastaa oman jaksamisensa mukaan, mutta varmasti aina jossain vaiheessa haluaakin tarkistaa viestit.

2 kommenttia:

  1. Joo, mielin inhoon noita verinäytteitä ja aina pelottaa etukäteen. Mutt asiitä selviää! Kiva kun kira on käynny kattoo miksua!<3 paranemisiin!

    VastaaPoista
  2. Kuulimme että miksu oli ilahtunut meidän lähettämästä viestistä GOSU:uun! :D odotamme innolla pääsyä moikkaaamaaan miksua! lämpimät halit ja suukotukset miksulle. Terkuin JASSU ja MELTSU ! ''halataan kun tavataan'' ps. jos miksu luet tätä ni vaikka PIENI MUNA ISO SIELU ja Don't wolly, Be Happy Ending!!!! eiku siis Täh? Ni? Niii!!!!

    VastaaPoista