torstai 17. helmikuuta 2011

17.2. ilta

Tänään on ollut ihan hyvä päivä. Miksu on ollut hyvin hereillä, katsellut muutaman leffan ja lepäillyt. Aamulla vaihdettiin side vasempaan jalkaan. Siellä kaikki oli hyvin. Juttelimme iltapäivällä osaston anestesialääkärin kanssa pitkään ja hänenkin mielestään tilanne näyttää oikein hyvältä.

Illalla oli vähän kipuja ja kutinoita ja Miksu tunsi olonsa välillä ahdistuneeksi, kun ei oikein kyennyt rapsuttamaan kutiavista paikoista eikä mukavaa asentoa meinannut löytyä. Yötä vasten annettiin kuitenkin kipulääke, joka myös samalla väsyttää. Kuume oli pysynyt ihan hyvin hallussa, eikä illalla sitä ollut enää oikeastaan ollenkaan. Myös pulssi oli rauhallinen. Paijailimme Miksun hyville yöunille. Matilda oli myös mukana.

Lähipäivät menevät lepäillessä ja lääkkeiden annostusten pienentämisessä. Pitkästä anestesiasta/voimakkaista kipulääkkeistä pitää vierottaa hissukseen.

Viimeinen ompelutoimenpide vasempaan jalkaan tehdään näillä näkymin maanantaina ja on hyvin todennäköistä, että Miksu pääsee normaaliosastolle jo tiistaina. Mutta sitä ei voi vielä luvata.

Ollaan kerrottu terveisiä ja yritetty muistaa kaikkien kannustukset. Ihanat kortit ja kirjeet on Miksun lähellä ja heti kun Miksun keskittyminen ja voimat sallivat, hän saa rauhassa tutkailla ja lukea niitä läpi.

7 kommenttia:

  1. nyt vasta huomasin tän blogin. vedinkin sen sitten samantien läpi. hurjaa. ihanaa, että miksu on elossa ja että ympärillä on paljon paljon rakkautta! voimia ja halaukset meiltä kaikilta! ona

    VastaaPoista
  2. Terveisiä Miksulle ja Matildalle! Parane pian Miksu! -Sharon

    VastaaPoista
  3. Loistavaa kuulla, että toipuminen on hyvässä vauhdissa ja että Miksu on niin vahva! Kovasti jo odotellaan, että päästäis Miksua moikkaamaan. Voimahalit Miksulle ja lämpimät terkut Matildalle ja koko perheelle, ajatuksemme seuraavat teitä...

    VastaaPoista
  4. parane mixu (: tuun kattoo sua tiistaina jos vaa voi. Ooot rakas <3 t.Fanni

    VastaaPoista
  5. Pranemisiin Miksu! Tuun sitten kattomaan sua kun saa! ;)

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Hei.
    Kaikkea hyvää teidän perheelle ja Miksulle pikaista toipumista!

    VastaaPoista