lauantai 26. helmikuuta 2011

26.2. ilta

Munamies voitti. Aivan mahtava homma. Varmasti piristi Miksua, joka oli tänään aika uupunut eilisestä operaatiosta. Operaatio oli mennyt oikein hyvin, vaikka kirurgi sanoikin, että toimenpide oli ollut todella haastava. Se kesti itse asiassa niin kauan, että saimme vasta puolen yön jälkeen eilen tiedon sairaalasta, että Miksu oli siirretty heräämöstä huoneeseen ja että kaikki oli ok. Nyt on eksternifiksaattori korvattu ydinnaulalla ja titaaniruuveilla ja luutuminen nopeutuu. Elikkäs näillä näkymin kaikki isot leikkaukset on nyt sitten tehty ja siirtyminen tehovalvonrahuoneesta omaan toteutunee ensi viikolla. Varmaa emme vieläkään osaa sanoa, koska eilinen iso leikkaus teki taas hiukan viivästystä lääkkeiden vähentämisen ja muiden tehovalvontaan liittyvien asioiden kanssa. Toivotaan kuitenkin, että ensi viikolla olisi lupa tavata ystäviä. Se varmasti piristäisi Miksun mieltä!

Miksu oli tänään myös hieman kuumeinen ja senkin johdosta olo oli tuskainen. Kuumeilu kuuluu asiaan pitkien leikkausten jälkeen. Toivottavasti olo helpottuu huomiseksi. Ainakin aiempien leikkausten jälkeen niin on käynyt. Huomisen agendassa on röntgenkuvata jalka, jotta saadaan vielä varmuus, että luu on takuulla oikeassa asennossa.

Olemme kaikki terveiset toimittaneet perille, kiitoksia paljon niistä. Palaamme taas huomenna. Ja Miksu antoi myös omalla puhelimella äänensä Munamiehelle. Upea voitto!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa! Toi loppuosa varsinki kuulosti tosi onnelliselta! Toivotaan, että Miksu pääsee pian sinne normiosastolle :DDDD Palva halu päästä kattoo MiksuBanaaniani xD Eikö tossa vähän aikaa sitte mainittu jotain siitä, et Miksun omaan koneeseen laitetaan sillee, et se pääsee itte kirjottaa tonne blogiin?

    VastaaPoista
  2. Meillä on Putous finaali koneella mikäli halutaan uusintoja.
    Tsemiä sinne Käpylästä!

    VastaaPoista